sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hyvinvointiyhteiskunta

Kello 05:09. Herään siihen, kun joku typerä pelisovellus puhelimessani ilmoittaa, että nyt olisi vähän lisäelämiä tarjolla, ja ennen kuin nukahdan uudestaan, minusta alkaa tuntua siltä, etten ole saanut ruokaa ikinä. Viiden suklaakeksin ja puolikkaan viinirypälerasian (voi kyllä) jälkeen ei yllättäen enää väsytä. Nyt mennään jo raskausviikolla 30. Kolmosella alkava luku! Oma äitini on synnyttänyt kaikki kolme lastaan viikolla 37, ja vaikka en tiedä, lisääkö se oikeasti minun todennäköisyyttä synnyttää ennen laskettua aikaa, tulee siitä joka tapauksessa sellainen olo, että sehän voi kohta tapahtua ihan minä hetkenä hyvänsä.

Flunssa helpottaa jo. Olin neljä päivää kotona, ja viidentenä päivänä tuntui ihanalta mennä takaisin töihin. Siis niin ihanalta, että se sai minut jopa vähän huolestumaan siitä, miten pääni kestää kotona koko äitiysloman, kun pari sairaslomapäivää saa jo kaipaamaan muita ihmisiä ja jotain toimintaa. Tietysti arki tulee olemaan sitten erilaista, enkä voi vielä tietää, vaikka kotiäitiys olisikin yllättäen minulle Se Juttu, enkä enää ikinä palaisi töihin vaan tekisin vain koko ajan lisää vauvoja. Jotenkin pidän sitä kuitenkin hieman epätodennäköisenä. Jostain lapsellisesta syystä toivon, että äitiyslomasijaiseni aloittaa työnsä vasta, kun vapaani on jo alkanut, etten joudu miettimään, että tämä ihminen nyt sitten korvaa minut, hengaa päivät minun kavereideni kanssa ja tekee minun juttujani.

Siitä huolimatta, että lopetan pian töissäkäynnin, en näe tulevaisuudessani taloudellisia vaikeuksia. On suorastaan ihmeellistä, miten paljon ihminen tässä yhteiskunnassa saakin rahaa käymättä töissä. Olin jostain syystä odottanut, että Kelan tuet on vähän niin kuin sellainen nimellinen osoitus siitä, että kyllä täällä huolehditaan kansasta, mutta nyt äitiys- ja vanhempainraha-asiani hoidettuani huomaan, että eihän se ihan niin ollutkaan. Valitsin myös äitiysavustuksen pakkauksena, joka on kyllä hyvin kattava paketti kaikenlaista tarpeellista, mutta tässä vaiheessa, kun samaa pakkausta on jo jaettu kaksi vuotta, on vähän tylsää kun jokaisella vastaantulijalla on vaunuissaan se sama harmaa siilipeitto.


Nyt parin tunnin surffailun jälkeen alkaa vihdoin väsyttää uudestaan. Paras mennä vielä hetkeksi takaisin nukkumaan, ennen kuin Vahingossa nostan verensokeriani toistamiseen suklaakekseillä.

2 kommenttia:

  1. Minunkin äitini on synnyttänyt aina noilla viikolla ja se vähän jännittää, varsinkin, kun tässä mennään jo 34. raskausviikolla. Kääk! Mitään ennakoivia supistuksia tai muuta ei tosin vielä ole ollut, tai mistäs minä tietäisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin googlailla tätä asiaa, mutten löytänyt luotettavaa tietoa siitä, onko tämä missään määrin perinnöllistä vai ei. Toisaalta synnyttäisin huomattavasti mielummin pari viikkoa ennen laskettua aikaa kuin pari viikkoa sen jälkeen... ! Mielipidettäni ei taideta vain hirveästi kysellä. :D
      Tämä supistusasia on myös minulle vielä vähän mysteeri... Voisiko olla niin, että niitä onkin ollut jo, mutta en ole vain tajunnut. En tiedä!

      Poista