Minä täällä, hei!

Elämäni ensimmäinen blogimerkintä. Pesukone pyörittää parhaillaan vauvanvaatteita, jotka löysin eilen kirpputorilta. Tulevassa makuuhuoneessamme on kirjahylly osiin purettuna odottamassa toista maalikerrosta. Työvuoron alkuun on aikaa tunti ja 58 minuuttia, ja mulle on vielä vähän mysteeri, miten kenelläkään on aikaa pitää blogia.

Olen vasta muutama viikko sitten alkanut ylipäätään edes lukea blogeja. Ja koukkuun tietysti jäin. Olen etsinyt lähinnä sellaisia raskausajan blogeja, joissa kirjoittajan laskettuaika on lähellä omaani, ja voi sitä lohdun määrää, kun olen huomannut, että muutkin heräävät keskellä yötä syömään pahaan oloonsa, siivoavat hysteerisenä kotia, kun kaikki muka haisee, tai muuten vain haluaisivat jäädä kotiin nukkumaan ainakin synnytykseen asti, tai mieluiten sen yli. No, ilmoittaudun kerhoon, täällä on yksi lisää! Lisäksi, vaikka vauva on meillä tarkoituksella tehty, suunniteltu elämänmuutos, se ei silti tarkoita, etteikö tuleva toisinaan kauhistuttaisi minua. Eniten se, että nyt kun ollaan saatu se minun vatsani sisälle, täytyy se vielä saada ulos sieltä, toisin sanoen synnyttää (hirveää, kamalaa ja hyi). Ja se, että olemme aviomieheni kanssa olleet kahdestaan suorastaan ällöttävän onnellisia, ja nyt ei enää ikinä olla vaan me, vaan vanhemmat. Siitä huolimatta minulla on kuitenkin nyt, raskausviikolla 15+0, kova luottamus siihen, että hyvä tästä tulee.

Remontin tosin piti olla valmis jo ainakin puoli vuotta sitten.