perjantai 26. syyskuuta 2014

Kotona

Olen ollut kotona nyt seitsemän kuukautta. Se on pisin aika, jonka olen koskaan ollut poissa opiskelu- tai työelämästä sen jälkeen kun kuusivuotiaana aloitin esikoulun. Alussa aika mateli, mutta mitä pidemmälle mennään, sitä nopeammin se tuntuu kulkevan.

Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat lievästi sanoen haastavia. Jäin äitiyslomalle suoraan talvilomalta, ja koska synnytin vasta kaksi viikkoa lasketun aikani jälkeen, ehdin olla yksin kotona kaksi kuukautta. Myös elämänmuutos oli huima, sillä olin ollut samassa yrityksessä töissä viisi vuotta. Kun on tottunut näkemään samat viisitoista ihmistä joka päivä, tuntuu kummalliselta olla yhtäkkiä yksin.

En edes muista tarkkaan, milloin äitiyslomani (tai mikä lie vanhempainvapaa) loppuu. Kaikkien kesälomien ja talvilomien jälkeen laskimme muistaakseni työnantajani kanssa minun palaavan töihin maaliskuun ensimmäisenä arkipäivänä.

En ole kertaakaan kaivannut takaisin töihin tyttäreni syntymän jälkeen. Joskus kaipaan aikuista juttuseuraa ja joskus olen kateellinen niille kotiäideillä, joiden miehet pääsevät töistä viiteen mennessä, kuten keskiverto työntekijät pääsevät. Työnteollaan mieheni kuitenkin mahdollistaa minulle sen, että voin hoitaa lastamme kotona niin pitkään kuin haluan, joten moiset tunteet on pyrittävä häivyttämään taka-alalle.

En aio palata töihin vanhempainvapaani loputtua. Tällä hetkellä lähinnä mietin, että jäänkö hoitovapaalle vai irtisanoudunko kokonaan. Nyt nimittäin oltuani jo poissa työelämästä näin kauan, olisi ehkä helpompi hoitaa ne keskeneräiset opinnot vihdoin loppuun.

Ja se lapsi sitten.
Jossain vaiheessa laitamme hänet kyllä joko perhepäivähoitoon tai päiväkotiin, ainakin osa-aikaisesti, sillä minä en, edelleenkään, halua enempää kuin tämän yhden lapsen. On kuitenkin tärkeää, että lapsi oppii toimimaan myös ikäisessään seurassa. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, sillä vielä hän on aivan liian pieni. Ja vielä tuntuu hyvältä olla ihan vain kahdestaan kotona ilman sen suurempia suunnitelmia.

4 kommenttia:

  1. Minua harmittaa jo valmiiksi kun tiedän etten voi olla esikon kanssa kotona kuin sen noin 10kk. Jos ei miehen tilanteessa tapahdu radikaalia muutosta ja hänen jatkosuunnitelmansa selviydy on pakko lähteä takaisin työelämään. Ja ajallisesti se tulee viemään ne päivän parhaimmat tunnit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa, jos joutuu palaamaan töihin ennen kuin haluaisi. Kymmenenkin kuukautta on onneksi jo enemmän, mihin monilla on mahdollisuus.

      Poista
  2. Näihin lopputulemiin meilläkin tultiin. Ihan vielä ei minuakaan työelämä kutsu kun vanhempainvapaa päättyy. Tekisin mielelläni keikkoja, mutta työni ei oikein sovellu kun korkeintaan pidempiin lomatuurauksiin. Noh. Säästöt ja miehen työ mahdollistaa ainakin vielä hetken kotona olon joten näillä mennään :) Kaipaan itsekin välillä semmoista lapsivapaata aikuista seuraa. On ihanaa että on mammakavereita ja samanikäsiä muksuja mutta arvostan myös niitä aikuisten välisiä kahvitteluja tms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri niin! Onneksi lapsi ja isikin viihtyvät välillä ihan kahdestaan, niin äidit voivat nähdä ihan keskenänsä. :)

      Poista