Minä olen parin päivän kuluttua lähdössä ystäväni polttareihin. Toiseen kaupunkiin. Ihan yksin! Olen odottanut tätä viikonloppua sekä innoissani että kauhulla, sillä en ole ikinä ennen ollut lapsestani erossa muutamaa tuntia kauempaa. Nyt olen poissa yhden päivän ja yhden yön.
On rentouttava ajatus, että vuorokauden ajan olen vastuussa vain itsestäni. Voin syödä ja juoda mitä haluan, milloin haluan(!), ja mennä nukkumaan vasta kun huvittaa. Tiedän, että lapseni on hyvässä turvassa isänsä luona.
Mutta. Mitä jos vauva oppii juuri sen vuorokauden aikana jotain uutta, enkä ole näkemässä? Mitä jos hän kaipaa äitiään? Tuskin kaipaa, eihän hän vielä edes tajua olevansa minusta erillinen yksilö. Mutta mitä jos!
Minä ainakin tajuan olevani kolmensadan kilometrin päässä hänestä, ja aivan varmasti ikävöin.
Minun äitini sanoi minulle, että "äidit nyt vaan ovat sellaisia. Aina huolissaan, vaikka syytä ei olisi."
Niinpä. Oma vuorokausi tekee minulle varmasti hyvää. Se on taatusti myös hyväksi isän ja lapsen suhteelle.
Mutta. Aina huolissaan, vaikka syytä ei olisi.
Nauti vapaastasi! :)
VastaaPoistaKiitos Tanja! :)
PoistaEn oikein tiedä, olisinko iloinen vai pettynyt siitä, ettei tänä kesänä ole kenenkään polttareita :D Huh, on varmasti vaikea lähteä, vaikka toisaalta kuulostaakin tosi houkuttelevalta. Olin just yksin uimassa 1,5 h ja tuntui, että olen ollut mooonta tuntia pois. Ajantaju on hieman heikententynyt.
VastaaPoistaPidä oikein hauskaa, ja toivottavasti osaat olla koko ajan miettimättä kotioloja! :)
Ajantaju tässä kotona ollessa on kyllä tosiaan mennyt! Välillä tuntuu, että viikosta saattaa puuttua ihan päiviäkin, ja välillä just joku tunti tuntuu moninkertaiselta.
PoistaReissu meni hyvin, päivä oli niin täynnä kaikkea kivaa ohjelmaa, että koti-ikävä iski vasta aamulla. :)