Tapahtui päivänä, jolloin vauvani oli tasan 11 viikkoa vanha: olemme lähdössä kaupungille, joten meikkaan eteisen kokovartalopeilin edessä. Vauva ääntelee tyytymättömyyttään eikä sen tyytyväisemmäksi muutu kun käyn laittamassa tutin hänen suuhunsa noin sadannen kerran. Lopulta otan hänet syliini ja jatkan ehostautumistani yhdellä kädellä.
Yhtäkkiä vauva kainalossani alkaa kujerrella iloisena. Huomaan hänen tuijottavan omaa peilikuvaansa. Koko pieni naama loistaa ja hampaaton suu hymyilee. Sitten hän alkaa nauraa! Ensin ihan varovasti vähän hihitellen, ja lopulta ihan ääneen kikattaen. Katsoo välillä peilissä näkyvää iloista vauvaa ja nauraa lisää.
Ensimmäinen nauru. Heittämällä parhaita hetkiä tähänastisen elämäni aikana.
Vauva tuntuu muutenkin kehittyneen aivan hurjasti ihan lähiaikoina. Hän ottaa paljon aiempaa enemmän kontaktia ja jaksaa seurustella kauemmin. Hän kiljahtelee iloisena, juttelee leluilleen ja kuuntelee tarkasti, kun laulan hänelle. Minusta ei tunnu enää yhtään niin usein siltä, että olen yksin kotona, vaan siltä, että olen kotona yhdessä tyttäreni kanssa. Ensimmäiset kaksi kuukautta vauva nimittäin aika lailla vain oli. Väläytteli tietysti hymyjä hyvinä hetkinään, mutta ei ollut erityisen kiinnostunut muusta kuin ruuasta. Nyt hänen aistinsa ovat selkeästi kehittyneet sen verran, että myös maailma tuttipullon ympärillä on alkanut kiinnostaa.
Eilen tyttö tarjosi naurut myös minulle ja ystävälleni. Hengailimme olohuoneessa ja TV oli auki. Sieltä tuli joku ohjelma, jossa aina silloin tällöin vilahteli paidattomia miehiä, ja aina tämän tapahtuessa tyttäreni alkoi hymyillä ja päästi suustaan iloisena GRRRR.
Tarkoituksellista tai ei, täytyy ehkä alkaa vähän miettiä, millaisia ohjelmia antaa hänen katsoa, ennen kuin homma lähtee ihan käsistä.
haha! ihana<3
VastaaPoista