On väliä, mitä lapsi syö

Puolivuotias tyttäreni on nyt maistellut soseita muutaman viikon. Porkkana, bataatti ja kesäkurpitsa menevät alas oikein hienosti, peruna ja avocado aiheuttavat hieman nyrpistelyä. Banaania, maissinaksua ja kurkkua neiti syö mielellään ihan omin kätösin, mutta äidinmaito taitaa silti toistaiseksi vielä olla eniten mieleen.

Paitsi että olen itse kasvissyöjä, suosin aina mahdollisuuksien mukaan luomu- ja lähiruokaa. Olen valmis maksamaan puhtaasta kotimaisesta ruuasta ekstraa, mutta oman ruokavalioni kohdalla en ole täysin ehdoton luonnonmukaisuuden suhteen, vaan saatan ostaa myös tarjoustuotteita. (Luomu ei ole ikinä tarjouksessa! Miksi?)

Lapsen ruokiin käytettävien raaka-aineiden suhteen olen kuitenkin kriittisempi (eli hieman hysteerinen). Kasvissoseiden valmistaminen on vielä melko helppoa, sillä ainakin meidän lähikaupassa on todella hyvä valikoima lähellä viljeltyjä kasviksia, mutta mitä enemmän lapsen ruokavalio laajenee, sitä enemmän hyviä raaka-aineita joutuu ihan etsimällä etsimään. 

Kotona opituilla ruokatottumuksilla on suuri merkitys lapsen tulevien syömistapojen kannalta. En aio tehdä lapsestani kasvissyöjää, mutta kyllä meillä syödään kasvispainotteisesti. (Mieheni ei ole kokonaan kasvissyöjä. Jostain syystä tätä kysytään usein.) Myös meillä on pitsa pakastimessa laiskan päivän varalle, mutta roskaruuan ja valmisruokien syöminen ei _minun mielestäni_ missään nimessä saa lapsiperheessä olla tapa vaan poikkeus. Kun lapsi oppii, että ruoka tehdään kotona, on epätodennäköisempää, että hän itse elää vanhempana epäilyttävillä mikroaterioilla.

Ja sitten. Vaikka on tärkeää kiinnittää huomiota ruuan terveellisyyteen, sisältöön ja alkuperään, on hommassa muistettava kohtuus. Tiedän, ettei kahvi ja suklaa ole parasta, mitä voin elimistööni tunkea, mutta nautin niitä silti, koska haluan. Kyllä lapsikin sitten vähän vanhempana saa välillä herkutella, kunhan perusasiat ruokavaliossa ovat kunnossa.