torstai 23. lokakuuta 2014

Tärkeä vertaistuki

Blogini kohtalo mietityttää minua toisinaan. Osittain yksityisyysasioiden takia, osittain siksi, että vauva nukkuu päiväsaikaan niin vähän, etten oikein ehdi olla tietokoneella. Usein mieheni on jo tullut töistä, kun vauva on mennyt yöunille, joten myös silloin tietokoneet pysyvät kiinni. Teksteistä tulee harvoin sellaisia kuin haluaisin, koska joudun kirjoittamaan ne aina monessa osassa.

Vaikka en ole kertonut täällä omaani tai lapseni nimeä, enkä julkaissut kummastakaan meistä kasvokuvaa, ei silti tarvitsisi olla mikään salapoliisi, että halutessaan saisi henkilöllisyyteni selville. Ja vaikka omasta puolestani en ole erityisen huolissani säilyykö anonymiteettini, niin tunnistaessaan minut tunnistaisi tietysti myös tyttäreni, mieheni ja kaikki muutkin, jotka olen täällä ohimennen maininnut. "Ystävä" voi toki olla kuka tahansa ystävistäni, mutta esimerkiksi äitejä, siskoja ja työnantajia minulla on vain yksi jokaista.

Se, mikä kuitenkin on tähän asti saanut minut jatkamaan bloggausta, on muiden äitibloggaajien tarjoama vertaistuki. Omat vanhat ystäväni ovat ihania ja viihdyn heidän kanssaan muuttuneesta elämäntilanteestani huolimatta erinomaisesti, mutta vauvajuttuja heillä ei ole kerrottavanaan. Silloin tällöin kun haluan kuulla "juu meilläkin on tuollaista, se on ihan normaalia" -tyylisiä kommentteja.

Vertaistuen tärkeys alkaa vasta hahmottua minulle. Käymme tyttäreni kanssa viikottain Helsingin kaupungin järjestämässä vauvakerhossa, jossa tapaamme muita vauvoja ja heidän vanhempiaan. Vauvani tuntuu viihtyvän siellä, mutta omia suosikkejani kerhopäivät eivät niin yksiselitteisesti ole. En ole ryhmäihmisiä, vaan tunnen oloni tuntemattomien joukossa yleensä vaivaantuneeksi. Ensin kävimmekin kerhossa lähinnä siksi, että ajattelin sen olevan tyttärelleni hyväksi, mutta nyttemmin olen huomannut sen tarjoavan paljon myös minulle itselleni. Lähes jokaisen käynnin jälkeen olen tyytyväinen, että menimme, vaikka aluksi kuinka ajattelisin, että ei huvittaisi tänään.

Saan siis blogimaailmasta paljon ihanaa vertaistukea vauva-arkeeni, mutta kasvotusten käydyt keskustelut tuovat siihen silti lisää. Harvaa avaa blogiaan vain kirjoittaakseen sinne kakkavaipoista tai väsymyksestä, mutta kerhossa voi hyvin kuulla jonkun sanovan, että vituttaa, kun vauva ei nuku ja joka vaipassa on kakkaa.  Joskus on ihan hyvä saada puhua niistäkin asioista, joista ei tulisi mieleenkään tehdä blogimerkintää. Ja sama toimii toisin päin. Joistain asioista voi olla huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin puhua.

Aion siis jatkaa katkonaisten ajatusteni julkaisemista vielä, ennalta määrittelemättömän ajan verran. Lopetan viimeistään sitten, kun tyttäreni kertoo tämän nolottavan häntä.

2 kommenttia:

  1. Voi älä vaan lopeta :)
    Nuo meidän pirpanat, ne kun kasvavat ihan erilaiseen some-aikaan kun me äidit, voi olla että blogit ja muu on heille ihan arkipäivää, ei ehkä osata ajatella niinkään sitä yksityisyyden suojaa samallailla kun miten me nyt sitä heidän puolestaan pohdimme. Minäkin olen paljon miettinyt näitä asioita, bloggaan omalla nimellä ja kasvoillani joka aika ajoin ahdistaa. Tämä on kuitenkin jo niin monivuotinen juttu, että olisi tylsä aloittaa alusta kasvottomana. Ehkäpä joku tunnistaisi minut silti. Varmasti Kukkiksen kasvamisen myötä hänen kasvokuvansa tulevat vähenemään blogista, mutta missä määrin en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :)
      Olet kyllä oikeassa, että vaikea sanoa, mitä meidän jälkikasvu sitten aikanaan miettii yksityisyysasioista, kun näkökulma heillä on ihan erilainen kuin meillä. Ehkä olemme vain heidän mielestään hieman vainoharhaisia tai vanhanaikaisia, aika näyttää!

      Poista