Kun olin vasta tullut äidiksi...

- Luin erilaisista oppaista, mitä vauvan "kuuluisi" osata minkäkin ikäisenä. Lopetin sen ehkä joskus puolen vuoden jälkeen Myyn opittua liikkumaan. Nyt tuntuu, että kaiken siihen lukemiseen käyttämäni ajan olisin voinut käyttää paremminkin. On yhdentekevää, oppiko Myy kääntymään kolme vai neljä kuukautta vanhana.

- Katsoin kauppakeskuksissa mallia muista äideistä, miten he kulkevat vaunujensa kanssa esimerkiksi liukuportaissa. Pelkäsin, että näytän tyhmältä etsiessäni hissejä muuten minulle niin tutuista paikoista. Nyt olen lähinnä sitä mieltä, ettei ole minun ongelmani, jos jonkun mielestä kuljetan tytärtäni "väärin" vaikkapa niissä mainituissa liukuportaissa.

- Julkaisin Internetissä kuvan vastasyntyneestä tyttärestäni. En tajua miten pystyin! Nyt suutun, jos joku mainitsee edes hänen oikean nimensä netissä.

- En uskaltanut kulkea vaunujen kanssa bussilla. Juna ja metro tuntuivat jotenkin paljon helpommilta vaihtoehdoilta, ja menin joskus pitkiäkin kiertoreittejä päästäkseni kohteeseen kyseisillä kulkuvälineillä, vaikka bussi olisi mennyt suoraan kotiovelta. Nykyään voi mennä rattaiden kanssa vaikka ruuhkabussiin sen kummemmin asiaa stressaamatta.

- Suunnittelin, mitä teen Myyn nukahdettua. VIRHE! Elämä on helpompaa, kun ei laske mitään lapsen päikkäreiden varaan.

- En uskaltanut tai halunnut sanoa lapsettomille kavereilleni, että en voi tai en halua tehdä jotain, koska minulla on lapsi. Olin viettämässä iltaa ystävieni kanssa tyttäreni ollessa parin kuukauden ikäinen. Nykyään sovin vain kahvitreffejä, koska a) krapula b) väsymys ja c) olen oikeasti mielummin illat kotona.

Lisäksi: nyt minä tiedän, että minä olen paras äiti minun tyttärelleni, enkä enää kyseenalaista toimintatapojani. Toivottavasti muut ovat oppineet saman!