perjantai 13. maaliskuuta 2015

Minkälainen äiti olen?

Perhosia masussa -blogin ihana Minna haastoi minut pohtimaan äitiyttäni.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Vastaa rehellisesti kysymyksiin ja haasta mukaan muita äitibloggaajia!

Minkälainen äiti olet? 
Aika leppoisa. Hassuttelen paljon ja leikin paljon. Tähän mennessä olen kieltänyt lapseltani lähinnä vain kissan kiusaamisen, äidin satuttamisen ja tietysti kaiken vaarallisen, mutta toisaalta hän on vasta (vähän alle) vuoden vanha. Meillä esimerkiksi saa tuoda lelun ruokapöytään, mikäli se helpottaa ruokailutilannetta, ja äidin sukkalaatikon saa tyhjentää lattialle, mutta se siivotaan sitten jälkeenpäin yhdessä takaisin kaappiin. Meillä myös halitaan, pussaillaan ja kutitellaan paljon.
Toisaalta olen aika (yli)suojeleva, enkä tykkää siitä, että vieraat ihmiset tulevat liian lähelle lastani, enkä mielelläni jätä häntä hoitoon.

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
En kuvitellut olevani näin omistautunut.

Kaksikuukautta vanhat äiti ja tytär Alppiruusupuistossa.

Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
Muutamat ystäväni ovat kyllä kommentoineet sitä, että haluan tehdä kaiken itse ja olla koko ajan paikalla. Että pitäisi kuulemma uskaltaa joskus antaa muidenkin hoitaa. Ehkä uskallankin sitten, kun lapsi osaa paremmin ilmaista itseään puhumalla, ettei hänen tarpeitaan tarvitse arvailla. 
Muita kommentteja en ole kuullut, mutta voin kuvitella jonkun lukijan nyt kauhistelevan tuota ruokapöydässä leikkimistä.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Ehkä pitäisi järjestää lapselle useammin mahdollisuus tavata isovanhempiaan tai ikätovereitaan.

Mitä teet mielestäsi oikein?
Kysymys on siinä mielessä hassu, että en minä tietoisesti mitään väärin tee, vaan kaikki toimintatapani tuntuvat oikeilta. En missään nimessä väitä, että ne ovat ainoita oikeita, mutta parhaaksi katsomiani sekä minun tyttäreni että minun itseni kannalta.
Jos nyt joku yksittäinen asia täytyy nostaa, niin sanotaan vaikka, että yritän kaikissa tilanteissa taata sen, että tyttäreni tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Ja luen hänelle paljon kirjoja! Kirjoja ihminen ei voi elämässään lukea liikaa.

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Kyllä on suojat pistorasioissa, ja portitkin olisi aivan taatusti, jos meillä rappusia olisi. Alimmista kaapeista ja laatikoista olen siivonnut kaiken vaarallisen pois. Kiipeilytelineitä yksivuotiaani ei luonnolisestikaan harrasta, mutta jos oletetaan, että hän olisi ko. telineeseen iältään muuten sopiva, niin antaisin kokeilla, mutta olisin ehkä kuitenkin vieressä valmiina ottamaan kopin... Vastaus kysymykseen siis; juu, kyllä olen varovainen äiti.

Ei ole sallittua. Otin silti kuvan ennen kuin kielsin.

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista? 
Tätäkään en vielä ole päässyt kokemaan, mutta todennäköisesti yrittäisin ensin keskustella lapsen kanssa, ja jos se ei ollenkaan auta, niin nopeasti vain ostaisin ne välttämättömimmät ja poistuisin paikalta. Vaikka minua ei oikeastaan lainkaan kiinnosta, mitä tuntemattomat ihmiset kasvatuksestani ajattelevat, ei se silti tarkoita ettenkö kiusaantuisi siitä, jos minua (ja lastani) tuijotetaan. En rehellisesti sanoen jaksa itsekään kuunnella julkisilla paikoilla muiden lasten rääkymistä, mutta en kyllä silti katso paheksuen tai huokaile, vaan lähinnä ajattelen, että voi äiti parka.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
Heh heh, no minä ja mieheni olemme kyllä molemmat pahemman luokan herkkuhiiriä. Viikonloppu ilman herkkuja ei ole viikonloppu. Tosin herkuttelemme lapselta salaa varmasti niin pitkään kuin se vain suinkin onnistuu, mutta kyllä hän varmasti joskus kouluiässä saa ns. karkkipäivän. Jää vielä nähtäväksi, mitä se sitten tarkoittaa. Minä olen sitä mieltä, että kun perusruokavalio on kunnossa ja terveellinen, ei herkuttelu pienissä määrin ole pahasta.
Lapseni ruokien suhteen olen toisaalta todella tarkka (kirjoitin aiheesta mm. tämän tekstin), mutta toisaalta olen antanut hänen haukata pullastani pienen palan ja tarjosinpa hänelle taannoin lusikallisen mustikkapiirakkaakin. Näissä asioissa on hyvä pitää joku kohtuus.

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
Teemme asiat joka päivä tietyssä järjestyksessä, mutta kelloa en pahemmin päivän aikana vilkuile. Päiväunet nukutaan, kun lapsi vaikuttaa väsyneeltä, ei silloin kuin kello on tietyn verran. Tosin hyvin pitkälti asiat tapahtuvat samaan aikaan joka päivä. Yöunille meno on poikkeus, sillä minä tarvitsen illalla ne omat tuntini, väsytti lasta tai ei.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi?
Tähän on vaikea vastata lapseni ollessa vasta yksvee, sillä tästä ajasta hän ei itse tule muistamaan mitään, ja minä saatan matkan varrella muuttua kasvattajana. Yleensähän siinä kuitenkin käy niin, että kyllä sitä viimeistään aikuisena alkaa ymmärtää omia vanhempiaan ja heidän ratkaisujaan.

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Opin kotoani sellaiset perusterveelliset elämäntavat ja kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin. Toivon, että voin välittää molemmat myös omalle lapselleni.

Ulkoiletteko päivittäin?
Kyllä ulkoilemme. Käymme vähintää lenkillä, mutta nyt ilmojen lämmettyä olemme myös joka päivä käyneet omalla pihalla tai leikkipuistossa keinumassa ja laskemassa liukumäkeä. Viime aikoina tyttö on myös ollut kiinnostunut liikkumaan pihalla ihan itse ja tutkimaan kaikkea, mitä ikinä sieltä saattaakaan löytää. Hän nukkuu huomattavasti paremmin, jos ulkoilemme päivän aikana, ja omankin jaksamiseni kannalta ulkoilu on tärkeä hetki päivässä. Hyvällä tuurilla pihalla sitä paitsi on samaan aikaan joku naapuri omien lastensa kanssa.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Ei ollenkaan. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta televisio ja tietokone ovat meillä aina kiinni, kun lapsi on hereillä. Kyllä hän vähän vanhempana saa katsoa jonkin verran lastenohjelmia ja ehkä jopa pelata tabletilla, mutta vielä hän on mielestäni molempiin liian nuori.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Alussa jo mainitsin, että halailemme ja pussailemme paljon. Lapsi saa myös nähdä, kun äiti ja isi halaa ja pussaa ihan keskenään, joskin hän yleensä haluaa silloin tulla juttuun mukaan. Kyllä minä myös itken lapsen nähden, jos minua itkettää, mutta yritän kuitenkin tehdä sen sen verran hillitysti, ettei hän pelästy. Sekä positiivista että negatiivista tunteista puhun lapselle, ja myös selitän, mistä ne johtuvat. Äiti on tosi ylpeä sinusta, kun sinä olit niin reipas koko kauppareissun ajan. Tai äitiä harmittaa, koska äiti on niin väsynyt.

Minä heitän haasteen eteenpäin seuraaville äideille:

4 kommenttia:

  1. Kiva kun teit tämän :) Olet taatusti mitä parhain äiti Myylle<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, päikkärien aikaan ehdin itsekin miettiä omia tekemisiään ja tulevia haasteita.

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä kiva haaste, yritän saada tän tehdyksi pian! Kiitos haasteesta :)

    VastaaPoista