Uhka tai mahdollisuus

"Sitten seuraavalla kerralla, sitten kun teette seuraavan lapsen."

Monet ovat kirjoittaneet, että heiltä on kysytty tulevista lapsista jo heti ensimmäisen synnyttyä. Monilta on kyselty jälkikasvusta jo ennen ensimmäistäkään raskautta, hyvä kun on puoliso löydetty. Minun kohdallani moni on kyselemättäkin jo puhunut siitä seuraavasta lapsesta ikään kuin olisi aivan varmaa, että sellainen on jossain vaiheessa tulossa.

Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä en tiedä, mihin nämä olettamukset perustuvat. Jos joku nimittäin olisi kysynyt asiaa aikavälillä positiivinen raskaustesti - kahdeksanviikkoinen vauva, olisin vastannut, että ei todellakaan ole tulossa ikinä mitään toista lasta. Että hullu on se, joka lapsentekoon ryhtyy siinä vaiheessa kun jo tietää, mitä on odotettavissa.

Aika alkaa ehkä jo sen verran kullata niitä pahimpia muistoja raskausajasta, että vastaukseni toista vauvaa koskeviin kysymyksiin ei tällä hetkellä enää olisi "ei todellakaan ikinä" vaan pikemminkin "ei ainakaan vielä". Voin helposti kuvitella, että muutaman vuoden kuluttua toista lasta saattaa jo miettiä ihan tosissaan.
Ja sitten kun makaa neljättä kuukautta pahoinvoivana kylpyhuoneen lattialla, voi vain syyttää itseään.

Vaikka ajatus uudesta raskaudesta nyt tuntuu aivan kamalalta, toivon, että jossain vaiheessa haluaisin yrittää vielä yhtä lasta lisää. Sen verran paljon ainakin omat sisarukseni ovat elämänlaatuani parantaneet.

Välillä tosin olen aivan ihmeissäni siitä, miten kukaan pärjää monen lapsen kanssa. Tuntuu, että yhdenkin kanssa aika on kortilla. Ja voimat, toisinaan. Tämän aamun nimittäin aloitin huutamalla miehelleni. Mies passitti minut takaisin nukkumaan. (Miten yksikään monen lapsen äiti ehtii nukkua ikinä?) Muutaman tunnin lisäunet tekivät hyvää ja päivästä tuli erittäin mukava huonosta alusta huolimatta.