Yllätyksiä

Vauva-arki ei täysin vastaa niitä mielikuvia, joita minulla siitä oli ennen tyttäreni syntymää. Ajattelin yösyöttöjen aiheuttaman väsymyksen painavan päätä ja päivien menevän unenpuutteen vuoksi kuin sumussa. Kuvittelin vauvan itkevän joka päivä. Olin varautunut siihen, että raskauden jäljiltä minulla on ylimääräisiä kiloja ja pömppövatsa ja ettei seksi enää synnytyksen jälkeen tunnu samalta kuin ennen. Olin ehkä ajatellut, että ehdin joskus tehdä jotain omaa, olenhan koko ajan kotona.

Kaikki yllämainitut oli väärin ajateltu.

Todellisuudessa arki vauvan kanssa on helpompaa kuin mitä se oli mielikuvissani. En tunne olevani kovinkaan usein väsynyt. Joskus teen asioita, jotka menevät väsymyksen piikkiin; olen esimerkiksi laittanut kahviini vahingossa maidon sijasta mehukeittoa ja yrittänyt sheivata sääriäni hiustenhoitoaineella. En osaa nukkua päiväunia, mutta en silti kulje missään sumussa tai (juurikaan) kiukuttele.

Vauva itkee vain silloin, kun hänellä on rintaraivokausi päällä. Se kestää kerrallaan muutamia päiviä, ja silloin harmittaa kovasti, jos tyhmä äiti tunkee tissiensä kanssa liian lähelle naamaa. Näiltäkin itkuilta säästyy, jos käyttää rintakumia tai vaan suosiolla syöttää vauvan pullosta. Muutoin hän on rauhallinen eikä itke. (Odotellaanpa siis vaan niitä hampaita ja korvatulehduksia...)

Ylivoimaisesti raskainta vauva-arjessa on oman ajan puute. Tietysti tiesin, että vauvasta on sitten pidettävä huolta koko ajan, mutta jotenkin se, miltä se "koko ajan" todellisuudessa tuntuu, oli yllättävää. En ole varma, mistä se johtuu. Ehkä siitä, ettei mikään ole ennen sitonut minua näin täydellisesti. Tai sitten kuvittelin, että ehdin tehdä jotain omia juttujani silloin, kun vauva nukkuu, mutten ottanut huomioon, että pakolliset asiat on pakko tehdä ensin. Jossain vaiheessa vuorokautta kun täytyy nukkua, syödä, tiskata ja pestä pyykkiä.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani ihmettelin, miten kenelläkään on aikaa pitää blogia. Nyt silloinen kiireeni vähän huvittaa. Miten niin en olisi ehtinyt? Töissäkäynti vei kahdeksan tuntia vuorokaudesta, ja loput kuusitoista olivat täysin omiani. Viikossa oli kaksi vapaapäivää. Kaksi kokonaista päivää joka ikinen viikko!

Raskausaikana olin huolissani, että tiedänkö varmasti, mitä vauvalle milloinkin pitää tehdä. No jotenkin minä vain tiedän. Ehkä se on se kuuluisa äidin vaisto. Mietin myös, muuttaisiko äitiys mahdollisesti minua jotenkin. Että kävisikö niin, että tavallaan kadottaisin itseni sen äitiroolin taakse. Ihan sama tyyppi täällä kuitenkin edelleen kirjoittelee. Pidän ihan samoista asioista ja ajattelen ihan samalla tavalla. Näytänkin melkolailla samalta kuin ennen raskautta. Pieni pömppis jäi, mitä siitä.