Synnytys aiheena alkaa jo vähän kyllästyttää minua. Olen lukenut, puhunut ja kirjoittanut aiheesta niin paljon, että nyt puuttuu enää se, että tilaisuus on hoidettu alta pois. Eilen kävimme kuitenkin vielä tutustumiskäynnillä Kätilöopistolla, Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa minunkin on pian tarkoitus synnyttää esikoiseni.
Tällä hetkellä, kun Helsingin toinen synnytyssairaala on remontissa, Kätilöopistolla syntyy noin 8500 vauvaa vuodessa. Se tekee aika monta vauvaa päivää kohti. Tilasto on toisaalta rauhoittava, toisaalta stressaava. Kätilöt, jotka auttavat monta kymmentä vauvaa maailmaan pelkästään yhden vuorokauden sisällä, ovat varmasti kokeneita ja osaavat asiansa. Myös ajatus siitä, että niin moni muukin on samaan aikaan samassa tilanteessa kanssani tekee tapahtumasta jotenkin vähemmän pelottavan. Kuitenkin, kuten jo aiemmin mainitsin, pahimmat pelkoni eivät suinkaan suinkaan kohdistu itse synnytykseen, vaan siihen kotona oltavaan aikaan, kun tuskaisena odotellaan puhelimessa kiireiseltä kätilöltä lupaa lähteä sairaalaan. Ja, vaikka tämä oli minulla jo hyvin tiedossa, ei stressi ainakaan vähentynyt siitä, kun kierrosta pitänyt kätilö vielä sanoinkin sen ihan suoraan, että synnyttäjä pyritään pitämään kotona mahdollisimman pitkään, koska tämä kyseinen vauvatehdas on niin ruuhkainen.
Joka tapauksessa täytyy sanoa, että kaikista valmennuksista ja muista infoista, joissa olemme raskauteni aikana käyneet, tämä oli ehdottomasti hyödyllisin. Kätilö kävi synnytyksen läpi hyvin yksityiskohtaisesti, ja niin ällöttävää kuin se valitettavasti onkin, on rauhoittavaa tietää, minkä väriset limat ja eritteet missäkin vaiheessa ovat normaaleja, ja milloin vasta kannattaa huolestua. Kuulin myös vasta nyt ensimmäisen kerran, että jälkeisten syntyminen voi olla hidasta ja hankalaa, jos synnyttäjällä on taustallaan joko keskenmeno tai raskauden keskeytys, ja toinen näistä on kauan sitten tapahtunut minulle. Tietysti tämä on vain yksi mahdollisuus, ei täysin varmasti edessä oleva asia, mutta oli silti parempi kuulla tästä nyt kuin synnytyssalissa.
Olen kaiken kaikkiaan nyt ihan rauhallisin mielin. Konkreettisena neuvona loppuraskausajalle saimme kävelylenkkien tekemisen. Helpottaa kuulemma kaikkeen, mitä on edessä. Harmi vaan, että viime yönä on nyt sitten ilmeisesti tullut talvi, eli ainakin tänään valitsen kyllä lenkkareiden sijaan kirjan ja sohvan.
Minua itseäni ahdistaa jo pelkkä ajatus jos joutuisin sairaalaympäristöön. On kai liian paljon tullut vierailtua siellä lapsuudessa, ei oikein ole viihtyisin ympäristö. Toivoisin itse ainakin tulevaisuutta ajatellen, että saisi juuri riittävästi tietoa sitten ajallaan niin voisi olla turvalllisin mielin. Meillä kun mies jo aikapäiviä sitten ilmoitti ettei voi kuvitella tulevansa edes synnytyssaliin jos lapsi suodaan, koska pyörtyy varmasti eikä tahdo nähdä sitä operaatiota. Aluksi arvelin että kiva kiitti vaan, sitten aloin pohtimaan että eihän se tietysti kiva ole jos toinen on taju kankaalla jos jotain tukea edes toivoisi tapahtuman jälkeen...
VastaaPoistaMun mies oli kanssa aluksi huolissaan siitä, että pyörtyy synnytyssaliin, mutta nyt hän on jo luottavaisemmin mielin, kun tietää tapahtumien kulusta enemmän. Ymmärrän kyllä ihan täysin, jos joku ei sinne vapaaehtoisesti halua tulla. (Alussa kyllä taisin vastata miehen pyörtymispelolle, että minä oon kyllä sitten ainut siellä, joka saa edes ajatella pyörtymistä...) Synnyttäjän kannalta on ehkä kuitenkin ihan kiva, jos tukihenkilö ei ole ihan kauhusta kankeana, eli voihan sitä sitten harkita ottavansa mukaan jonkun muun kuin sen oman puolison. :) Kätilöopistolla kuulemma laitetaan opiskelijoita pitämään seuraa yksin synnyttäville...
PoistaLähdet sinne sairaalaan sitten kun siltä tuntuu, sä itse tunnet oman kroppasi parhaiten ja jos et kestä kipuinesi olla kotona niin kannattaa käydä ainakin näytillä sielä synnärillä :) Niin minäkin tein, vielä sairaalan pihassa sanoin miehelle että ei hitto ne pistää meidät kyllä takasin kotiin mutta eipäs laittanutkaan :) Vaikka siis kätilö puhelimessa minullekin sanoi että pysy kotona vaan vielä.
VastaaPoistaPakkohan sinne on sitten mennä ainakin näytille, kun tuntuu siltä, ettei vaan enää kestä olla kotona. Siinä tilanteessa ei vaan yhtään enää kaipaisi mitään tylyä vastaanottoa...! Tuntuu kuitenkin vähän hassulta, että sairaalaan soittaminen jännittää enemmän kuin itse synnytys. :)
Poista