lauantai 15. marraskuuta 2014

7 kuukautta

Seitsemän kuukautta vanha vauva alkaa näyttää luonnettaan. Hän on selkeästi huumorintajuinen mimmi, joka hassuttelee esimerkiksi niin, että yrittää laittaa tuttinsa minun suuhuni. Erityisen hauskaa on myös sulkea lusikka suussa suu suppuun, etten voi enää syöttää häntä. Molempien temppujen päälle neiti kajauttaa makoisat naurut. Muita lemppariasioita ovat kylpeminen, kissan "silittäminen" (eli löylyttäminen) ja se kun isi leikkii lentokoneleikkiä.  Inhottavinta sen sijaan on, jos kielletään leikkimästä sähköjohdoilla ja pistorasioilla, ne kun näyttävät niin kovin kutsuvilta. 

Syöminen ei toistaiseksi vieläkään ole neidin mielestä erityisen mukavaa. Hän haluaa edelleen pääasialliseksi ravinnokseen rintamaitoa, vaikka sitkeästi yritän tarjota aamu- ja iltapuuron lisäksi päivässä kaksi kertaa sosetta. Oletan hänen jossain vaiheessa ymmärtävän, että syöminen on tämän elämän parhaita nautinnonlähteitä, sillä en ainakaan tiedä ketään, joka olisi jäänyt ikiajoiksi maitodieetille. Itseäni ei  kyllä toisaalta haittaa ne ylimääräiset 500 kilokaloria, jotka imetyksellä päivittäin kulutan.


Enää meillä ei matkusteta vaunukopassa. Kyllä äiti oli haikeana, kun tuli aika luopua siitä.

Sukat tekisi kyllä mieli repiä irti. Omat ja muiden.

Painosta ja pituudesta en osaa sanoa mitään, sillä seuraava neuvola on vasta kahdeksan kuukauden iässä. Vaatteissa menee jotenkuten koko 70, mutta suurimmaksi osaksi käytämme kokoa 74. Kelan äitiyspakkauksen talvivaatteet ovat tällä hetkellä juuri oikean kokoisia, ja vaikka niiden värit ja kuosit eivät ole juuri niitä, jotka itse olisin valinnut, ovat ne muuten ihan laadukkaita ja hyviä vaatteita, ja käytämme niitä niin kauan kun ne mahtuvat päälle. Pituuskasvu on tytöllä huomattavasti rauhoittunut siitä, mitä se ensimmäisten viiden kuukauden aikana oli, eli elättelen hieman toivoa siitä, ettei talvivaatteita tarvitsisi ostaa ennen ensi syksyä. Yritän muutenkin pyrkiä pois sellaisesta turhasta kuluttamisesta, ja olenkin kierrellyt tarpeen tullen paljon lastentarvikekirppareita.

Tällä hetkellä seitsenkuinen tyttäreni on isänsä kainalossa päiväunilla. Taidan mennä herättämään molemmat, ettei yöunille meno viivästy liiaksi. Olin nimittäin kaavaillut leffailtaa mieheni kainalossa. Viettäkää tekin rentouttava viikonloppu!

2 kommenttia:

  1. Mä kans niin toivon että talvihaalari menisi koko talven. En oo tosin sitä ees vielä Kukkikselle kokeillut mut uskon ainakin vielä mahtuvan :D

    Meillä ei suostuttu noita 6kk+ tutteja syömään vaikka kuinka tutkittiin ja maisteltiin. Ihana mimmi teillä sielä<3 toi tutin laittaminen muiden suuhun on meilläkin aika hitti, etenkin aamulla jos äiti ei meinaa herätä :D hassu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se haalari on mielestäni aika reilu kooksi 74, eli ihan hyvät mahdollisuudet varmaan on, että mahtuu koko talven!

      Tutin laittaminen suuhun on vielä aika lempeä tapa herätellä :D Meillä revitään naamasta tai kiskotaan tukasta. ;)

      Poista