...tai sitä, kun olet sisäleikkipuistossa ja muiden lapset tutkivat uteliaina paikkoja, mutta omasi kyyhöttää koko ajan jaloissasi. Et epäile nälkää, sillä oletat lapsen vain ujostelevan uudessa paikassa, kunnes otat lapsen syliisi, ja hän alkaa etsiä kaula-aukkosi kautta pääsyä tissille. Eipä jää kenellekään epäselväksi imetätkö vielä.
...ja myös sitä, kun olet antanut lapsellesi syötäväksi jotain uutta ruoka-ainetta ja yhtäkkiä kesken syönnin hän alkaa vääntelehtiä ja ähistä syöttötuolissaan pää punaisena. Pelästyt (helvetisti), että saiko se nyt jonkun allergiakohtauksen, kunnes tajuat, että pikku prinsessa päättikin vain tehdä kakat kesken ruokailun.
 |
| Arkeen voi kuulua joskus myös lattialla syöty mauton nuudeliannos. |
Mutta onneksi arki voi myös olla...
...lapsen riemu siitä, kun hän tajuaa että äidin ja isän hääkuvassa on ne ihan oikeat äiti ja isi, jotka hän tuntee. Vaikka harmittaahan se tietysti vähän, ettei sitä kuvaa saa maistaa.
...ja sitä, että miehesi pitää etäpäivän töistä ja ehdit käydä suihkussa ja bonuksena saat olla siellä ihan niin kauan kuin haluat.
...myös se, kun et millään jaksaisi lähteä lenkille, mutta menet silti, sillä vielä vähemmän jaksat taistella lapsen kanssa siitä, nukutaanko päiväunia vai ei, ja jälkeenpäin on loistofiilis siitä, että tuli liikuttua.
...lisäksi se vauvan valloittava kikatus, kun saa äidin kanssa yhdessä silittää kissaa. Ihan kuin se olisi hauskin ja paras asia, mitä maailmalla on pikkuiselle tarjota.
Joskus voi olla vähän raskasta olla äiti. Se on ajoittain sotkuista ja väsyttävää ja samojen asioiden toistamista kymmenennen ja sadannen kerran. Mutta jos joku niin äitiys on opettanut myös iloitsemaan pienistä asioista ja nauttimaan hetkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti