keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Rikkinäinen levy

Päivät yhdeksänkuisen kanssa saavat minut toistamaan itseäni melkoisesti. Välillä tuntuu, kuin minuun olisi ohjelmoitu vain muutama lause, joita robottimaisesti hoen monen monta kertaa päivässä ja joka päivä.

Näytä äidille, mitä löysit. Vautsi, onpa hieno, mutta laitetaan se pois, kun oikeestaan sillä ei voi leikkiä. Ei suuhun!

Kissa nukkuu. Annetaan kissan nukkua rauhassa. Päästä irti. Ei saa repiä, sitä sattuu. Silitetään ihan nätisti tällein yhessä.



Ei avata jooko sitä laatikkoa. Muistatkos missä on sun oma laatikko? Katotaanko mitä kivaa sieltä löytyy. 
(Vauva: BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄ)
No niin, äiti tietää että sua harmittaa, mutta kuule ei aina voi tehä, mitä haluaa.

Ei kosketa telkkariin. Hei, ei kosketa siihen telkkariin! Tuuppas nyt kokonaan pois sieltä. Äiti sano jo, ettei telkkariin saa koskea.

Nyt käydään nukkumaan.
No niin, nyt nukutaan.
Hei ihan oikeesti, nyt nukutaan!


Oli miten oli, oma lausevarastoni tuntuu joka tapauksessa olevan suurempi kuin yläkerran tädin, sillä hänen en ole koskaan kuullut sanovan muuta kuin huutavan monta kertaa päivässä "HIIIIIILJAAAAAAA!!!!!!!". Lasta siellä ei ole, mutta minulle ei ole vielä selvinnyt huutaako hän miehelleen vai koiralleen. Onneksi meillä ei sentään tarvitse korottaa ääntä, sen verran äitiys on kärsivällisyyttäni kehittänyt.

4 kommenttia:

  1. Oi, tuo kuulostaa niin tutulta. :) Välillä tekee mieli vaan hokea eitä, vaikka se ei ehkä ole kaikkein tehokkain keino. Aina ei vaan jaksa keksiä kiertoilmauksia saatika jotain muuta, mihin pienen tutkimusmatkailijan huomion kiinnittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mutta onneksi niitä ihan kivoja juttuja ja kehujakin tulee päivän mittaan hoettua paljon, ettei ole ihan eitä vaan tämä elämä.

      Poista
  2. Ihan ensin, kiitos hyvästä blogista. Päivittäin tulee käytyä katsomassa josko olisi uutta juttua!
    Tänne kuulostaa kanssa niiin tutulta. Meillä tyttö täytti kans just 9 kk, ja kehitys menee monessa asiassa aika samaa tahtia kuin teillä tuntuu menevän. :)
    Olisikohan mahdollista saada taas juttua tytön ruokailusta? Syökö teillä tyttö lihaa? Meillä syödään koko porukka lihaa, (luomua sentään..) mutta kovasti olen yrittänyt vähentää vanhempien lihansyöntiä. Ajatuksena olisi myös, josko lapsi söisi kerran päivässä lämpimän "liharuoan" ja toinen lämmin ateria olisi kasvisruoka. Vinkkejä kasvisruokavalioon koko porukallle?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hauskaa, että siellä ruudun toisella puolella on joku samassa tilanteessa oleva ja vielä muutenkin samanhenkinen lukija! :)

      Mulla itseasiassa on puolivalmiina luonnoksissa yksi ravintoaiheinen kirjoitus tekeillä. Hyviä kysymyksiä, ehkä niiden avulla saan sen piakkoin valmiiksi.

      Poista