torstai 5. joulukuuta 2013

Toiveena minä-Kela-minä -sanakirja

Makaan hereillä pimeässä makuuhuoneessa tietäen, että kello on taas kerran aivan liian vähän nousemiseen; en uskalla katsoa onko se edes viittä vielä. Ihmeellistä, miten nyt olen alkanut herätä joka aamu niin aikaisin, vaikka ennen nukuin ihan helposti jopa kymmeneen. Yritän rauhoitella itseäni takaisin uneen kuuntelemalla mieheni hengitystä, mutta päässäni on vain, että pitäisi vaihtaa olohuoneen tapetti, maalata kaapit, askarrella joulukortit valmiiksi ja hankkia lahjat. Että tänään on minun vapaapäiväni, saan varmaan osan noista hoidettua ja sen jälkeen kudon sukat ja menen lenkille ja pelastan maailman. No ei ihme, etten saa enää unta.

Muutaman tunnin kuluttua pomo soittaa ja pyytää töihin illaksi. Pyyhin tehtävien asioiden listan mielestäni ja menen takaisin sänkyyn teemukin kanssa. En aio tehdä tänään mitään. Istun vaan, ja  tuijottelen joulutähteä, jonka ostin pari päivää sitten. Ilmeisesti raskaushormonipäissäni, sillä en ole tippaakaan jouluihminen. En ole tähänastisen elämäni aikana omistanut yhtään jouluaiheista esinettä, mutta nyt oli aivan pakko saada joulutähti. Ja kynttilöitä. Ja punaiset verhot keittiöön, tietysti. Ehdin varmaan tehdä tästä asunnosta jonkun joulupukin ihmemaan vielä ennen joulua. Vähän hirvittää.
Kyllästyn tekemättömyyteeni vartissa ja tekstaan pomolle, että tulen sittenkin.



Sain neuvolasta raskaustodistuksen, jolla voin hakea Kelasta tukia ja äitiyspaketin. En nyt ole aivan varma vielä, miten minun kannattaa toimia niiden tukien kanssa. Saatan ehkä tienata sen 20% enemmän kuin edellisten verotietojen perusteella, mutta vaikuttaako se siihen päivärahan määrään niin paljon, että jaksan alkaa metsästää jostain palkkatodistuksiani ja lähetellä niitä erinäisiin virastoihin? Ja oleellisin kysymykseni, meneekö se nyt vuoden 2011 vai 2012 tienestien mukaan, jos en lähetä niitä?! En oikein osaa laskea näitä juttuja, voinko tilata jostain jonkun tyypin, joka sanoo minulle, että jos toimit näin, saat eniten rahaa ja mieluiten tietysti pienimmällä vaivalla. Taidan ainakin odottaa vuodenvaihteen yli tämän asian kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti