Tarkoitukseni oli tänään kirjoittaa ihan toisesta aiheesta, mutta ennen kuin pääsin aamutoimissani siihen pisteeseen, että saan istua hetken rauhassa tietokoneen ääressä, olen jo autuaasti unohtanut alkuperäisen ideani. Niinpä kerron teille aamustani.
Ensimmäisten tuntien aikana tapahtuu seuraavat asiat:
- Syötän vauvan ja vaihdan vaipan
- Pesen kylpyhuoneen lattian, koska kesken vaipanvaihtoprosessin vauva pissaa lattialle
- Ruokin kissan, sillä hän on maukunut ruokaa (tai lähinnä huomiota) kaikkien edellä mainittujen toimintojen ajan
- Vaihdan omat vaatteeni, sillä vauva pulauttaa päälleni
- Vaihdan vauvan vaatteet, jotka myös ovat samaisesta pulautuksesta läpimärät
- Yritän viihdyttää vauvaa jollain tyhmällä elefantilla silittäen samalla toisella kädellä kissaa, jotta tämä ei olisi mustasukkainen.
Tämän jälkeen olemme tilanteessa, jossa pidän toisella kädelläni vauvaa sylissäni ja toisella yritän keittää itselleni aamukahvia, sillä olen ehdottomasti niitä ihmisiä, joiden päivä ei ala ennen kuin elimistössä on tarpeeksi kofeiinia. Vauva murisee tyytymättömänä, varmaan huonoa asentoaan. Vien vauvan viltin päälle, mutta murina jatkuu. Uhmaan tilannetta ja menen takaisin keittiöön hoitamaan kahvinkeiton loppuun, minkä aikana murina yltyy kitinäksi. Otan vauvan takaisin syliini, ja tarpeeksi häntä heijailtuani hänen silmänsä alkavat painua kiinni, joten luulen vihdoin saavani kahvia, mutta samalla kissa aloittaa mouruamisen.
Tavallisesti tässä tilanteessa ajattelisin, että maukukoon kissa sitten, mutta tällä kertaa vauvan lisäksi myös mieheni yrittää nyt nukkua, sillä hän on edeltävänä yönä hoitanut tyttäremme yösyötöt. Heittelen hetken kissalle lelua, jotta hän ei maukuisi, mutta välittömästi lopetettuani huuto alkaa taas. Vauva herää ja alkaa murista. Kissa hyppii parvekkeen ovea vasten ja maukuu. "Mitä helvettiä, nyt se pää kiinni", lipsautan. Kissalle, en vauvalle, mutta huono omatunto iskee välittömästi. Otan anteeksipyynnön merkiksi kissan syliini ja mietin, että varmaan tosi kiva sillä miehellä yrittää nukkua, kun koko muu perhe metelöi kilpaa viereisessä huoneessa.
Saatuani molemmat lapset hiljaiseksi ja kupin kahvia käteeni (vihdoin!!), kissa oksentaa. Ja kyllä tämä on ihan totta, vaikka alkaa kuulostaa keksityltä. Nyt ne nukkuvat taas molemmat, mutta eivät varmasti kauaa, sillä varsinkin vauvalla on tapana herätä joka kerta, kun alan kirjoittaa. Tosin ymmärtäähän sen. En minäkään tykkäisi jos minun äitini pitäisi minusta julkista blogia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti