Vielä kerran minä

Näin tuoreena äitinä voisin helposti leperrellä loputtomiin siitä, kuinka ihanan (täydellisen!) vauvan olen juuri synnyttänyt. Kuinka hän on niin kaunis ja helppo lapsi, tuijottelee minua suurilla silmillään eikä itke juuri koskaan, mutta sen päivityksen aika on vasta vähän myöhemmin. Tämä kyseinen teksti kertoo nimittäin vielä kerran vain minusta. 

Minusta on nimittäin aivan taivaallista, etten ole enää raskaana!!!

Vaikka raskauteni oli toivottu ja helpohko, vihasin kyseistä olotilaa alusta loppuun asti. (Kyllä, kirjoitin "vihata" ja "raskaus" samaan lauseeseen, luit aivan oikein.) Tietenkään en kuvitellutkaan sen olevan helppoa, ja tietysti se oli sen arvoista, mutta sanonpa vain, että voi onneksi se on nyt ohi.

Jo pari päivää synnytyksen jälkeen tunsin voivani paljon paremmin kuin moneen kuukauteen ennen synnytystä. Nyt, 10 päivää myöhemmin, olo on jo loistava. Edes istuminen ei enää tee kipeää. Olen ihan hullaantunut siitä, kuinka helppoa liikkuminen on, ja mihin kaikkiin asentoihin pääsen. Saan kengät jalkaan ilman ähkimistä ja kiroilua! Voin maata selälläni JA vatsallani! Minulla on ihana litteä vatsa (ja kamalat valtavat rinnat, mutta hyväksytään nyt tämä), ja olen omalla vaatekaapillani kuin lapsi karkkikaupassa. En tiedä, mitä pukisin päälleni, koska vaihtoehtoja on niin paljon!

Tuntuu, kuin olisin ollut yhdeksän kuukautta jossain horroksessa ja nyt herännyt. Voi toki olla, ja hyvin todennäköisesti onkin niin, että tämä nykyinen euforinen olotilani on joko osittain tai kokonaan hormonien aikaansaama, mutta ajattelinpahan silti tulla kertomaan, miten hyvältä tuntuu, kun halatessani miestäni pääsen oikeasti ihan lähelle. 

Pieniä asioita, mutta näitä arvostaa nyt taas hetken verran ihan eri tavalla kuin aiemmin.