Ensimmäinen reissu

Vauvamme on nyt vähän päälle viisi viikkoa vanha. Mieheni on taas lomalla (mikä on ihanaa!), joten päätimme loppuviikosta vaihtaa hieman maisemaa, ja lähteä koko perheen voimin muutamaksi päiväksi mökille.

Olin varautunut siihen, että matkalla on pysähdyttävä syöttämään vauvaa ja vaihtamaan vaippaa, mutta hän nukkui tyytyväisenä turvakaukalossaan koko kahden tunnin matkan perille asti. Vähän mietitytti, että auton ilmastointi ei varmaan ole hyväksi vauvalle, mutta päivä oli niin kamalan kuuma, että auto olisi ollut kuin sauna ilman mitään viilennystä. Muutenkin olen ihan hukassa sen suhteen, mitä pukisin vauvalle päälle näillä hellekeleillä! Tuntuu, että puen hänelle ihan liikaa, mutta silti epäröin vähentää hänen vaatetustaan. Epävarmuuteni takia olen päätynyt pitämään häntä toistaiseksi lähinnä sisätiloissa.

Mökillä ollessamme saimme mieheni kanssa viettää myös omaa kahdenkeskeistä aikaa, sillä minun äitini oli mukana reissussa. Tyttäreni on hänelle ensimmäinen lapsenlapsi ja he asuvat isäni kanssa monen tunnin ajomatkan päässä meistä, joten hän on lievästi sanottuna innokas lapsenvahti silloin kun tapaamme.
Oma aika tuntui kuitenkin vähän oudolta. Vaikka tiedän, että kolme lasta kasvatettuaan äitini kyllä tietää mitä tekee vauvan kanssa, minusta tuntui silti melkein koko ajan siltä, että pitäisikö jo mennä takaisin. Että mitä jos se nyt itkee siellä ja kaipaa omaa äitiään, vaikka varsin hyvin tiedän, ettei noin pieni vielä ikävöi. Varsinkaan nukkuessaan.

Kaupunkiin palattuamme rupesin vahingossa kriminaaliksi. Lähdin kahdestaan vauvan kanssa kauppaan, ja ostoskorini täytyttyä laitoin limupullon vaunujen tavaransäilytystilaan odottamaan kassallemenoa, mutta unohdin sen sinne ja huomasin vasta kotona, että se jäi maksamatta. Nyt joudun tänään mennä kauppaan takaisin maksamaan vahingossa(!!!) varastamani limsan. Ellei sitä ennen ole poliisi ovella etsimässä varastelevaa kotiäitiä. Noloa.