Synnytysreissulle tuli hintaa hieman alle 400 euroa, sen verran kauan me siellä sairaalassa jouduimme olemaan. Todennäköisesti saamme vielä laskun liittyen vauvan ambulanssikuljetuksiin, mutta Suomessa tämä lysti on kokonaisuudessaan kuitenkin melko edullista verrattuna moniin muihin maihin.
Tilanteeni palautumisen suhteen on tällä hetkellä seuraavanlainen:
Traumat:
Varsinaisesti synnytyksestä ei jäänyt pahoja muistoja. Avautumisen latenssivaihe oli pitkä ja uuvuttava, mikä johti kalvojen puhkaisuun vuorokauden kärvistelyn jälkeen, mutta siitä eteenpäin asiat etenivät melko lailla oppikirjan mukaan. Niitä helvetin tuskallisia supistuksia en ehtinyt kokea kovinkaan montaa ennen kun sain kunnon puudutuksen. Ponnistuksessa sain kyllä tehdä vähän ylimääräistä työtä, sillä vauva oli kasvotarjonnassa, mutta löysin heti oikean tavan ponnistaa, eikä siihen lopulta mennyt kuin vähän päälle puoli tuntia että vauva oli sylissä. (Synnytyskertomuksessa lukee "Ponnistaa hyvin hallitusti ja suurimman ympärysmitan ollessa näkyvissä synnyttäjä hengittää lapsen ulos. Hartiat syntyvät itsestään". Hah hah, sanon minä! Ei se ihan NOIN helpolta kuitenkaan tuntunut.)
Traumoitta en sairaalareissusta kuitenkaan jäänyt. Vauvan teho-osastoseikkailu pitää minut edelleen hysteerisenä. Heikoimpina hetkinäni kuvittelen vauvan jokaisen äännähdyksen ja eleen olevan merkki keuhkovauriosta, sydänviasta tai aivovammasta. Usein en uskalla öisin nukahtaa tai edes sammuttaa valoja, kun tarkkailen vauvaa, mutta onneksi voin jo nyt neljän viikon jälkeen sanoa, että myös ne hetket, jolloin olen ihan rauhallinen ja uskon kaiken olevan hyvin, ovat alkaneet lisääntyä.
Kivut:
Istuminen tuntui vähän ikävältä viikon ajan synnytyksen jälkeen, lähinnä sen paineentunteen takia. Sain synnytettyäni muutaman tikin, joiden tarkkaa sulamisajankohtaa en tiedä, sillä meni kaksi viikkoa ennen kuin uskalsin peilillä katsastaa tilanteen ja siinä vaiheessa en niitä enää nähnyt. Pääasiassa olen elänyt synnytyksen jälkeisen elämäni täysin ilman fyysisiä kipuja.
Vartalo:
Viikko synnytyksen jälkeen painoin monta kiloa vähemmän kuin ennen raskautta. Varsinkin kaikki housuni ovat minulle liian isoja. Ei siksi, että olisin varsinaisesti laihtunut, lihaksistoni vain on kadonnut olemattomiin. Vielä en ole saanut lupaa aloittaa kunnon treenaamista, mutta vaunulenkkejä olen tehnyt lähes päivittäin. Kyllä tässä töitä joutuu tekemään ennen kuin näyttää hyvältä ilman vaatteita, näytän nimittäin juuri siltä mitä olenkin, eli tyyppi, joka ei ole harrastanut liikuntaa ollenkaan puoleen vuoteen.
Kohtuni sentään supistui todella nopeasti. Kuva on otettu kymmenen päivää synnytyksen jälkeen.
Fiilikset:
Olo on pääsääntöisesti hyvä. Välillä suutun helposti ja itken helposti, koska olen hyvin väsynyt ja huono pyytämään apua. Tai siis, tietysti myös mieheni hoitaa lastamme, ja hyvin hoitaakin, mutta hänen on myös käytävä töissä. Olen myös hetkittäin ollut kateellinen miehelleni noustessani neljättä kertaa saman yön aikana, kun samaan aikaan mieheni kääntää kylkeä, jatkaa unia ja pääsee vielä aamulla töihin lepäämään. ...No silti, kyllä minä olen mielummin se kumpi on kotona lapsen kanssa. Väsymys vain saa välillä maailman näyttämään hetkellisesti erilaiselta. Huono fiilis on tähän mennessä joka kerta lähtenyt joko ruualla tai unella.
Kaiken kaikkiaan olen toipunut koetuksesta mielestäni erittäin hyvin. Lopuksi pääsen kirjoittamaan tähän vielä lauseen, jonka kirjoittamisesta salaa haaveilin raskauaikana: ei se synnyttäminen kivaa ollut, muttei myöskään ihan niin kamalaa kuin olin etukäteen kuvitellut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti