En kokenut mitään tunneryöppyä välittömästi synnytyssalissa saatuani tyttäreni rinnalleni. En vuodattanut kyyneltäkään vielä siinä vaiheessa. Muistan olleeni enimmäkseen vain ihmeissäni, sillä en ollut koskaan ennen nähnyt, saati pitänyt sylissäni, niin pientä ihmistä.
Nyt, katsoessani kolme viikkoa vanhaa lastani, huomaan rakastuneeni häneen. Tunne on niin voimakas, etten ole kokenut mitään vastaavaa. Silloinkin, kun en ehdi syödä, nukkua tai käydä suihkussa, kun likaisissa vaatteissa umpiväsyneenä ja nälkäisenä katson häntä, ajattelen vain, miten ei ole olemassa mitään, mitä en hänen puolestaan tekisi.
Sain omilta vanhemmiltani kortin. "Onnellista ensimmäistä äitienpäivää rakkaalle tyttärellemme! Toivoo äiti ja isi", siinä sanotaan. On hämmentävä ajatus, että he ovat todennäköisesti joskus katselleet minua niin kuin minä nyt katselen omaa lastani, ja tunteneet minua kohtaan näin kuin minä nyt tunnen häntä kohtaan.
PS. Hyvää äitienpäivää kaikille äidille!
IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ<3
VastaaPoista