keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kuusiviikkoinen vauva

Minun kuusiviikkoinen tyttäreni:

- Hymyilee äidilleen hampaaton suu auki ja koko naama loistaen. Muistan terveydenhoitajan sanoneen, että "yritä aina vastata vauvan hymyyn, vaikka et yhtään jaksaisi hymyillä". Ei ole moisia ohjeita tarvinnut miettiä. Eihän siihen vaan voi olla vastaamatta, se on niin uskomattoman valloittava!

- Kikattaa unissaan!

- On jo kasvanut yli pienimmistä vaatteistaan ja vaipoistaan. Sinnikkäästi edelleen pidän niitä samassa laatikossa muiden vaatteiden kanssa, kun en vielä halua myöntää, että se on muka jo niin iso tyttö.

- Herää yöllä syömään kolmelta ja uudelleen kuuden ja seitsemän välillä. Nousemme vähän ennen yhdeksää. Noin pienellä ei kuulemma pitäisi vielä olla rytmiä, mutta samalla kaavalla tässä on menty jo kuukausi. Päiväunet tosin voivat olla milloin vain ja pituudeltaan yhtä hyvin vartin tai kaksi tuntia.

- Ei vielä ole erityisen kiinnostunut leluista, mutta tuijottaa mielellään keltaisia asioita. Mielenkiintoisimmat asiat maailmassa ovat isin Pacman-paita sekä Paavo Pesusieni -pehmolelu.

-Inhoaa olla mahallaan. Joka päivä laitan hänet vatsalleen, jotta hän tottuisi siihen, mutta aina se päättyy niin, että vauva itkee ja minä sanon, että ei tarvitse jos ei halua. Hän ei viihdy vatsallaan edes sylissä. Olen vähän neuvoton tämän asian kanssa. (Vinkkejä?)

- On ollut muutaman kerran isin kanssa kahdestaan, kun olen ollut tapaamassa ystäviäni. Ikävä on tullut jo ennen kuin olen päässyt bussipysäkille, mutta ihan hyvää se on lopulta tehnyt, ainakin minulle, että juttelee joskus muille aikuisille, harjaa hiuksensa eikä haise puklulta.

- Söisi mieluiten tuttipullosta, vaikka täysimetyksellä onkin.

- Ei selkeästi halua sisaruksia, sillä herää tai alkaa ilmaista tyytymättömyyttään joka kerta jos isi ja äiti vähänkin yrittää edes pussailla!

4 kommenttia:

  1. Ihana<3 Niin meillekin sanottiin, että ei vastasyntyneellä ole rytmiä, mutta olemme ensi viikoista alkaen tähän päivään kulkeneet sitä samaa rytmiä - muut ovat väärässä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vauvahan syö säännöllisemmin kuin minä itse. ;)

      Poista
  2. Ihana postaus, kirjoitat niin mukavasti näitä. =)

    VastaaPoista