perjantai 11. heinäkuuta 2014

Riittää, että on ihan hyvä

Juttelin pari päivää sitten erään tuttavani kanssa, joka kertoi saaneensa osakseen paheksuntaa laitettuaan hellepäivänä lapsellensa aurinkovoidetta. Lienee sanomattakin selvää, että näin toimiessaan hän oli ajatellut vain lapsensa parasta, ja kuulemma ei ollut mitään merkitystä sillä, että purkin kyljessä luki suurella präntillä, että kyseinen tuote sopii lapsille. Paskat mutsit laittavat lapsillensa ties mitä myrkkyjä sisältävää aurinkovoidetta, ja sillä selvä.

"Ihan kun se nyt siihen aurinkovoiteeseen kuolis", totesi lopulta kyseinen tuttavani. Ajattelin, että onpa rento asenne. Minä olisin varmasti ottanut vastaavanlaisen kritiikin itseeni. Äitiyteni on vasta alussa, ja aivan varmaa on, että jossain vaiheessa tulen tekemään jotain, mikä jonkun mielestä on virhe.

Tai, tiedän jo tehneeni.
Olen puhdistanut vauvan tutin omassa suussani, vaikka tiedän, että se voi aiheuttaa kariesta.
Olen antanut lapselleni äidinmaidonkorviketta, koska olen halunnut juoda viiniä.
Ostin cittarista jonkun kohtuuhintaisen purulelun sen sijaan, että olisin maksanut kymmenen kertaa enemmän Sophie the Giraffesta.
Olen vaippaa vaihtaessani puhdistanut lapsen kosteuspyyhkeillä.
Laulan kehittävien lastenlaulujen sijaan lapselleni biisejä, joista minä pidän.

Kaikkien ylläolevien lauseinen julkaiseminen vähän jännittää. Tekee mieli lisätä lieventäviä asianhaaroja, kuten että join sitä viiniä lasillisen tai että käytin kosteuspyyhkeitä, koska juoksevaa vettä ei ollut saatavilla.
Ja miksi? Täydellistä äitiä ei ole. Silti sitä potee huonoa omatuntoa omasta epätäydellisyydestään.

Aiemmin mainitsemani tuttava sanoi minulle: kuule, riittää, että on ihan hyvä. Pääasia, että lapsella on hyvä olla ja äidilläkin ihan kohtuullista.

Joskus on ihan ok valita toisiksi paras vaihtoehto.

4 kommenttia:

  1. Voi ihana!! :) Joskus se toisiksi paras vaihtoehto on paras juuri sinulle. Mua kyllä kieltämättä ihmetyttää ja vihastuttaa se kuinka raadollisia äidit ovat toisilleen. Toisaalta äidit ovat ihmeellinen verkosto johon alat kuulua, josta saat neuvoja, apua ja vertaistukea mutta toisaalta he myös lyttäävät, haukkuvat ja pahoinkatsovat toisiansa pahemman kerran. Ja ei, täydellistä äitiä ei varmasti ole, mutta sinä olet paras äiti juuri sinun lapselle, se riittää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itse en oo henkilökohtaisesti vielä saanut mitään pahaa kommenttia, mutta muiden juttuja kuunnellessa kyllä aina vähän kummastuttaa tämä touhu. Mä luulen, että jo sillä, ettei ihan liikaa stressaa siitä, että pitää aina tehdä asiat täydellisen kaavan mukaan, on jo vähän parempi olla. :)

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu :) Mulla nyt "menossa" vauva numero kaksi ja otteet on hemmetin paljon rennommat kuin esikoisen kanssa. Silloin myös ajattelin paljon "mitäköhän muut ajattelisivat". Nyt en jaksa ottaa itseeni jos joku ei mun toimintatavoista tykkää. Mä esimerkiksi pesen vauvan lavuaarissa vaipan vaihdon yhteydessä vain jos on tullut niskapaskat, muuten kosteuspyyhkeillä kun en vaan jaksa raahautua hanalle asti :D Ja kyllä mä annan esikoiselle jugurttia ihan samasta lusikasta kun itse syön jos hän sattuu sitä mun syödessä haluta. Kyllä näitä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen lapsen kohdalla varmasti jo luottaa itseensä ihan eri tavalla kuin ensimmäisen! Jotenkin ihan huvittavaa, että ihmisillä on mielipiteitä siitä, miten muiden kuuluis niiden lapset esimerkiksi pestä. Eikö se nyt ole pääasia, että se lapsi puhdistetaan! :D

      Kiitos kommentistasi!

      Poista