8 kuukautta

Kahdeksankuukautinen vauva painaa 8,9 kilogrammaa ja on 71 senttimetriä pitkä. Neuvolaa hän inhosi. Välittömästi päästyämme lääkärin huoneeseen, alkoi sydäntäsärkevä itku, joka laantui hetkeksi äidin sylissä, mutta yltyi taas, kun vieras täti uskalsi lähestyä häntä. En ole kuitenkaan muissa tilanteissa huomannut neidin vierastavan, vaikka olemme tavanneet paljon ystäviäniä ja käyneet kyläilemässä ja kerhossa.

Temppuja tyttö on oppinut rutkasti kuluneiden kuukausien aikana. Hän osaa käydä itse istumaan, muttei pidä taitoa ilmeisestikään kovin hyödyllisenä, sillä kenellä nyt olisi aikaa istuskella paikoillaan, kun voi kontata tai harjoitella seisomista. Hän yrittää siis nousta tukea vasten ylös, mutta toistaiseksi onnistumisprosentti ei ole päätä huimaava. Neiti ei esimerkiksi vielä ymmärrä, ettei molempia käsiä voi irroittaa tuesta yhtä aikaa kaatumatta, vaikka näkyvillä olisikin jotain erityisen mielenkiintoista, kuten äidin älypuhelin.

Tyttö puhuu ainoastaan siansaksaa. Bäng bäng, vau vau ja päppä ovat yleisimpä ilmaisuja, mutta joskus kuulee myös mammaa ja mämmää. Hän tunnistaa oletettavasti nimeltä ainakin itsensä ja kissamme. Kun huhuilen häntä, hän lähtee konttaamaan luokseni, ja kun kysyn missä kissa on, ryntää neiti kisun kimppuun. Olen tehnyt myös "missä äiti?" ja "missä isi?" -tyyppisiä testejä, mutta joko kysymykset ovat neidin mielestä typeriä tai sitten sisältävät liian vaikeita sanoja.

Enää rintamaito ei ole meillä pääasiallinen ravinnonlähde, vaikka imetänkin edelleen jokaisen aterian jälkeen ja 1-2 kertaa yöllä. Soseita on nyt vihdoin alkanut mennä suurempia määriä ja olemme myös lisänneet sormiruokailun määrää. Omin käsin lapsi tuntuu syövän mitä tahansa hänen eteensä laitan, mutta itseäni isot palaset pienessä suussa hieman hirvittävät. Vaaratilanteilta on kuitenkin vältytty.

Tuttipulloa tyttö ei hyväksy suuhunsa enää ollenkaan. Nokkamukista hän suostuu juomaan vettä, mutta ei maitoa. En ole pariin kuukauteen ollut ilman lasta poissa kotoa varttia kauempaa, joten en tiedä varmasti, miten hän sitten reagoisi, jos rintaa ei vain olisi saatavilla. Voihan se pullomaito isin tarjoamana kelvatakin. Aion joka tapauksessa vielä jatkaa imettämistä, sillä maito riittää ja imetys on samalla myös ihana sylittelyhetki; neiti kun ei kiireiltänsä ole muuten viihtynyt sylissä viime aikoina.

Raskainta arjessa tällä hetkellä on lapsen saaminen yöunille. Nukuttajaksi ei ole moneen (neljään?) kuukauteen kelvannut kukaan muu kuin äiti. En ole kovinkaan montaa kertaa nukuttanut lasta ihan yksin, vaan teemme sen mieheni kanssa yhdessä, mutta silti, jos paikalla onkin pelkästään isi, on helvetti irti. Lapsi huutaa ja rääkyy niin kauan kunnes tulen paikalle, oli kyse sitten vartista tai tunnista. Muuten hän kyllä pitää kovasti myös isistään.

Joskus mietin hieman haikeana, että mihin se minun pikkuvauvani katosi. Pääsääntöisesti kuitenkin olen ihan tyytyväinen, että hänestä on jo tullut näin iso tyttö, ja elämässä on hieman muitakin ulottuvuuksia kuin imetys ja vaipanvaihto. Mikä voisikaan olla ihanampaa kuin se, että lapsi tulee ihan itse pyytämätään syliin ja muiskauttaa keskelle naamaani kunnon limapusun!