Stressiä lomasta

Olemme mummolassa. Lapsi on edellisen kerran ollut yötä poissa kotoa neljä kuukautta sitten, eikä kahdeksankuisen muisti taida kantaa ihan niin pitkälle. Ymmärrettävästi hän on hyvin hämillään.

Tulimme tänne eilen. Minulta kesti illalla kaksi ja puoli tuntia saada hänet yöunille. Puolentoista tunnin kohdalla hieman turhautti. Tuntia myöhemmin, kun vauva vihdoin nukahti, tuntui kurjalta. Eihän hän voi ymmärtää, mikä on tämä vieras paikka, johon matka kesti ihan liian kauan ja jossa on kummallisia, kovin lähelle tunkevia tyyppejä, joita äiti vielä hämmentävästi kutsuu äidiksi ja isäksi.

Nyt olemme saaneet lopullisen selvyyden lapsen vierastamiskysymykseen. Hän pelkäsi vielä eilen isääni niin, että itku meinasi tulla tämän tästä. Tänään on hieman parempi päivä. Äitini on jo sitkeän lepertelyn ja lahjomisen tuloksena saavuttanut tyttäreni luottamuksen. Tiiviisti neiti on kuitenkin viihtynyt sylissäni turvassa, mihin voisi todeta, että taisin saada mitä tilasin, kun viime kirjoituksessani haikailin sylivauvan perään.

Vaikka omasta mielestäni tulimme vain käymään kotona, olisi tietysti ollut arvattavissa, että mummolaloma on lapselle hämmentävä kokemus. En tosin silti keksi, miten vauvaa voi tällaiseen tilanteeseen valmistella, vaikka olisinkin tajunnut asian ajoissa. Todennäköisesti kuitenkin huominen on hänelle jo taas paljon parempi päivä, ja kun olemme lähdössä takaisin kaupunkiin, saattaisi tyttö jo viihtyä täälläkin ihan hyvin. Sen näemme pian. Tällä hetkellä kuitenkin hieman stressaa. Minua ja vauvaa.